SOSIAALIHUOLTOLAIN JA LASTENSUOJELULAIN YHTEENSOVITTAMINEN
Lapsen suojelu on kaikkien niiden viranomaisten ja muiden toimijoiden velvollisuus, jotka kohtaavat työssään lasta ja lapsen perhettä. Keskeiset lapsen suojeluun liittyvät säännökset ovat paitsi jokaisen toimijan omassa erityislainsäädännössä mutta myös yhteisesti sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain säännöksissä.
Onnistuakseen lapsen suojelu vaatii paitsi viranomaisten ja muiden toimijoiden välistä tiivistä ja toimivaa yhteistyötä mutta myös ymmärrystä sosiaalihuoltolain ja lastensuojelun yhteensovittamisesta – mikä ei aina ole täysin selkeää. Lapsen suojelussa on kuitenkin tärkeää, että lapsen tilanteeseen ja tuen tarpeeseen puututaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja tarjotut tukitoimet ovat riittäviä sekä tarkoituksenmukaisia.
Koulutuksen tavoitteena on saada ymmärrystä siitä, kuinka sosiaalihuoltolaki ja lastensuojelulaki yhteensovitetaan lapsen edun mukaisella tavalla. Koulutus on tarkoitettu kaikille perhesosiaalityön ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöille ja sosiaaliohjaajille sekä heidän esimiehilleen.
Tule oppimaan ja kuulemaan uutta. Anna itsellesi tilaisuus päivittää tietosi.
Käytä mahdollisuus vahvistaa käsityksesi päivän aiheeseen liittyvistä kysymyksistä.
Aina voidaan tehdä paremmin!
KOULUSPÄIVÄN OHJELMA:
Kello 9.00 Sosiaalihuollon palvelutehtävien säätely
……………………Sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain tarkoitus ja soveltamisala
……………………Sosiaalihuoltolain suhde lastensuojelulakiin
……………………Sosiaalihuoltolain määritelmät, kuten erityistä tukea tarvitseva lapsi
……………………Lapsen edun huomioon ottaminen
Kello 10.00 Tauko
Kello 10.15 Sosiaalihuollon toteuttamisen keskeiset periaatteet
……………………Sosiaalipalveluihin oikeuttavat tuen tarpeet
……………………Sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaiset palvelut
……………………Sosiaalihuollon toteuttaminen
Kello 11.15 Lounastauko
Kello 12.15 Lapsen sosiaalihuoltoasian vireilletulo
Lapsen palvelutarpeen arviointi ja asiakassuunnitelma
……………………Viranomaisten välinen yhteistyö
Kello 13.00 Tauko
Kello 13.15 Sosiaalihuoltoa koskeva päätöksenteko
…………………….Sosiaalihuoltoa koskevien päätösten muutoksenhaku
…………………….Kysymyksiä ja keskustelua
Kello 14.00 Koulutuspäivä päättyy
ILMOITTAUTUMINEN KOULUTUKSEEN:
Koulutuksen hinta:
- 245 euroa (+ alv. 25,5 %) / henkilö.
- 225 euroa (+ alv. 25,5 %) / henkilö, jos samasta työyhteisöstä osallistuu vähintään viisi samaan koulutuspäivään (edellytyksenä sama laskutusosoite).
Koulutuspakettiin sisältyy: Koulutus ja sähköinen koulutusmateriaali.
Ilmoittautuminen viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutuksen alkua:
kati.saastamoinen@aavalex.fi tai 044 – 974 7456 tai oheisella ilmoittautumislomakkeella.
Ilmoittautumisen voi perua maksutta kaksi viikkoa ennen koulutuksen alkua. Tämän jälkeen tehdystä peruutuksesta veloitetaan kulujen kattamiseksi 50 % täysimääräisestä koulutusmaksusta. Peruuttamaton osallistumattomuus veloitetaan täysimääräisenä. Esteen sattuessa koulutuspaikan voi siirtää työyhteisön sisällä veloituksetta toiselle henkilölle.